Hae
Minä ja lapseni

Lapsuusmuistoja – Pokemon kortit

Katsokaa, mitä löysin lapsuudenkotini yläkaapista. Minun vanhat Pokemon keräilykorttini.

Näistä on paljon hyviä muistoja, lapsena nämä olivat oikeita aarteita. Muistan kun teimme tämän kansion yhdessä äitini kanssa. Miten jännittävää se olikaan, tuleeko pokemon korttipaketista sellaisia kortteja, mitä itsellä ei vielä ollut.

Osan näistä korteista olen saanut lahjaksi, vaihtamalla kavereitten kanssa ja ostanut itse lapsena viikkorahalla. (Voi sitä aikaa, kun on saanut viikkorahaa.😅) Muutamia olen ostanut muistaakseni myös kirppikseltä.

Keräilykansio

Enpä ole selannut tätä keräilykansiota vuosiin, en edes muistanut että tämä on vielä olemassa. Hauskaa, miten sitä muistaa jotkut korteissa olevat pokemonit edelleen näin monen vuoden jälkeen.

Pokemon kortit

Huomasin, että Pokemon täytti tänä vuonna 25 vuotta. 

Minulle on ehtinyt kertyä lapsena melkein 300 kpl erilaisia pokemonkortteja. Huh, hurja määrä. Olin lapsena Pokemon fani ja lempi hahmoni oli ehdottomasti Pikatcu. Minulla on sellainen pehmolelukin jossain mummilan kaapissa, sain sen syntymäpäivälahjaksi lapsuudenystävältäni vuosia sitten.

Pokemon go

Muistan, kun Pokemon go tuli suomeen ja KAIKKI pelasivat sitä. Asuin siihen aikaan lähellä Lappeenrannan linnoitusta, missä tuli usein käytyä pelaamassa ystävien kanssa.

Se oli hauskaa ajanvietettä käydä etsimässä pokemoneja ja samalla käydä kävelyllä tai eväsretkellä pokestopin läheisyydessä. Pelasin Pokemon go:ta kesän ajan, kun tuli syksy pelaaminen jäi kokonaan. Nykyään minulla ei ole edes enää koko sovellusta puhelimessa.

Pelaakohan ihmiset vielä pokemon go:ta?

Keräsitkö sinä pokemon kortteja?

Mikä oli sinun lempi pokemonisi?

 

Ihanaa päivää sinulle ja kiitos kun luit postaukseni.

Lue myös:

Lapsuusmuistoja – Tuppertoys koulubussi

Aarteita lapsuudenkodistani

 

Meidän arkea voi seurata myös instagramissa:

@minajalapseni

@minajalapseni_blogi

Facebook

Minä ja lapseni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *